Ympäristö, mahdollinen maaperän pilaantuminen

Kuvaus

Vanhalla liikekiinteistöllä oli sijainnut 1960–70 -luvuilla kauppa, jonka pihassa, oli harjoitettu bensiinin jakelua.

Tuolloin öljysäiliöiden alla ei ollut asfalttia, kuten nykyään.

Ohi kulkeva tie oli ollut siihen aikaan samassa korossa kiinteistön pihan kanssa, nykyään tie kulkee selvästi piha-aluetta korkeammalla.

ELY-keskus kehotti selvittämään maaperän tilan, mikäli kiinteistö aiotaan myydä.  

 

Kiinteistön omistajan toimeksiannosta PS-Palosaneeraus Oy tutki maaperän bensiinitankkien alueelta.

Todennäköisen bensiinin tankkauspaikan kohdalle tehtiin kaivurilla koekuoppa 1, sen seinämiltä otettiin kokoomanäytteet 0–0,20 m, 0,20–0,8 m, 0,8–1,5 m sekä 1,5–2 m syvyyksiltä.

Toinen koekuoppa tehtiin lapiokaivulla kohtaan, jossa oletettavasti sijaitsi bensiinitankin ohi kulkevan tien puoleinen pää, tästä otettiin yksi näyte syvyydeltä 0,2-0,5 m.

Kolmas koekuoppa tehtiin lapiokaivulla viiden metrin päähän rakennuksen koillisnurkasta, kuopasta otettu näyte oli syvyydeltä 0,2-0,5 m.

 

Näytteet otettiin muovilapiolla alhaalta ylöspäin kaapimalla kaasutiiviiseen muovipussiin.

Näytteet tutkittiin kentällä PetroFLAG-hiilivetyanalysaattorilla ja PID-mittarilla.

Pintanäyte lähetettiin  laboratorioon analysoitavaksi, siitä analysoitiin öljyhiilivedyt C10-C40 sekä PIMA-metallit.

Metallit tutkittiin bensiinissä aiemmin käytetyn lyijyn takia.

 

Tulokset

Kaikkien näytteiden öljyhiilivetypitoisuudet alittivat selvästi Valtioneuvoston asetuksessa (VNa 214/2007) määrätyn kynnysarvopitoisuuden 300 mg/kg.  

Näytteen öljyhiilivedyt ja analysoitujen metallien ( mm. koboltin, kromin, kuparin, nikkelin, lyijyn, vanadiinin ja elohopean) pitoisuudet jäivät alle kynnysarvojen (VNa 214/2007).

Näin ollen kiinteistön ei katsota olevan pilaantunut kaupan bensiininjakelutoiminnan johdosta.

 

LOPPUARVIO

Kohteessa ei ole pilaantuneiden maiden aiheuttamaa jatkotoimenpiteiden tarvetta eikä siten maa-ainesten tai alueen käyttörajoitteita.

 

Tehdyt toimenpiteet

  • Saneerattu
  • Työtunnit: 17 - 24h

Lisätietoja