Ympäristö, nostolava-auton hydrauliöljyvuoto

Kuvaus

Nostolava-auton rikkoutumisen johdosta, pääsi hydrauliöljyä valumaan maaperään.

Hydrauliöljyvuoto oli tapahtunut kerrostalotyömaalla talviaikaan, pilaantuneen maaperän kaivuu aloitettiin keväällä.

Viranomaislupien sekä kaapeliselvitysten jälkeen, pilaantuneita maita ryhdyttiin kaivamaan PS-Palosaneeraus Oy toimiessa kohteen ympäristöteknisenä valvojana.

 

MAAPERÄ- JA POHJAVESITIEDOT

Kaivutyön aikana kaivannon pintamaassa todettiin olevan parikymmentä senttiä multaa, jonka alla oli hiekkaa ja kiviä sekä noin metrin syvyydessä silttiä.

Kohde ei sijainnut luokitellulla pohjavesialueella.

 

Kunnostustavoitteet

Kunnostustavoitteena oli poistaa alueelta pilaantuneet maamassat, joiden öljyhiilivetypitoisuudet ylittivät valtioneuvoston asetuksessa 214/2007 määritetyn öljyhiilivetyjen C10-C40 kynnysarvon.

Lisäksi asuinkiinteistöltä poistetaan öljyhiilivedyille haisevat maa-ainekset, jottei niistä myöhemmin aiheudu terveys- tai viihtyvyyshaittaa.

 

Toteutus

Kaivutyö kohteessa aloitettiin poistamalla pintamaata pilaantuneistä kohdista.

Kaivuuta jatkettiin laajemmalle ja syvemmälle, kunnes jäännöspitoisuusnäytteiden öljyhiilivetypitoisuudet kenttämittareilla mitattuna alittivat VNa:ssa 214/2007 öljyhiilivedyille C10-C40 annetun kynnysarvopitoisuuden.

 

Kaivutyön aikana kaivannon pohjaa jouduttiin kaapimalla syventämään.

Lisäksi kaivantoalueen asuintalon puoleisessa nurkassa suhteellisen pienellä alueella todettiin selvä haiseva pilaantumakohta. 

Näyttein kaivualueen pohjasta ja seinämästä varmistettiin, että pilaantumakohta saatiin poistettua maaperästä.

Jäännöspitoisuusnäytteen ja lavanäytteen laboratorioanalyysien perusteella, kaivannolle annettiin täyttölupa.

 

Poistetut pilaantuneet maa-ainekset

Kohteesta toimitettiin likaista maa-ainesta kaatopaikalle lähes 50 tonnia.

 

Työnaikainen seuranta

Tutkimuksen ja kunnostuksen aikana maanäytteitä analysointiin, kokonaishiilivetypitoisuus sekä helposti haihtuvat yhdisteet, öljyhiilivedyt varmisttiin laboratorioanalyyseillä.

 

LOPPUARVIO

Jäännöspitoisuusnäytteiden perusteella kohteeseen ei jäänyt valtioneuvoston asetuksessa 214/2007 määritetyn öljyhiilivetyjen C10-C40 kynnysarvopitoisuuden ylittäviä maa-aineksia ja näin ollen kunnostuksen tavoitetaso saavutettiin.

Kaivannosta otettujen jäännöspitoisuusnäytteiden perusteella kohteeseen ei jäänyt myöskään selvästi haisevia maa-aineksia.

Kohteessa ei ole pilaantuneiden maiden aiheuttamaa jatkotoimenpiteiden tarvetta.

Tehdyt toimenpiteet

  • Saneerattu
  • Työtunnit: 54 - 64h

Lisätietoja