Vesi, kosteusvaurio, viemäritukos liiketilassa

Kuvaus

Liiketilan baaritiskin lattiakaivossa tai sen viemäriputkessa oli ollut tukos ==> isännöitsijä oli tilannut viemärilinjan painehuuhtelun ennen kosteuskartoitusta.

Kosteuskartoituksessa havaittiin, että baaritilan lattiakaivo / kuivakaivo oli painunut alaspäin ja sen ympärillä ollut muvimatto oli rikkoutunut.

 

Rakenne pääpiirteittäin:

Baaritiskin lattiarakenne  muovimatto, jonka alla lastulevy, asiakas wc:n lattioissa ja seinissä keraaminen laatoitus, kellaritilan katto, seinä ja lattia maalipinnoitteisia, muita rakenteita ei tarkastettu.

                                                  

Viemärin padotusvedet olivat mahdollisesti kulkeutuneet alla oleviin rakenteisiin, kastellen ne.

Kellarin tarkistuksessa käytävän lattialla havaittiin vettä lammikoituneena, samalla  kohdalla säilytyskomeron 1:n seinän vieressä havaittiin veden aiheuttamia jälkiä välipohjan alapinnassa.

Kyseisen alueen pintakosteusmittauksissa havaittiin ympäristöään huomattavasti korkeampia pintakosteusarvoja noin 2 m:n² alueella, säilytyskomeron 1:n mahdollisia vaurioita ei päästy tarkastamaan.

 

Liiketilan haltija oli aukaissut lattiarakennetta kuivakaivon lähettyviltä ==> suoritettu lisätarkastus.

Muovimaton alapuolella olevassa vanerilevyssä lattiakaivon kohdalla oli havaittavissa veden aiheuttamia jälkiä.

Korotetun puurunkorakenteen alla ollut lastulevy oli märkä ja turvonnut, tämän rakenteen alla oli Linoleum laatta ja sen alla lauta.

 

Porattu lattiarakenteisiin reikiä välipohjan kosteusmittauksia varten, välipohjan eristetilan ilman suhteellinen kosteus ei ollut raja-arvoa ylittävä.                                                         

Korotetun lattiarakenteen alla olevasta lastulevystä otettu koepala rasiaporalla, todettiin lastulevyn olevan porauskohdasta märkä koko paksuudeltaan, lauta Linoleum maton alla oli kuiva.

 

Tarkemmissa vuotokohdan mitoituksessa havaittiin baaritiskin lattiakaivon olevan säilytyskomeron 2:n kohdalla, havaittu vesi lattialla ja välipohjan vesijäljet sijaitsevat liiketilan wc-tilojen kohdalla.

Liiketilan wc-tilojen tarkastuksessa havaittiin miesten wc-tilan lattiakaivon ympärillä olevien laatoitusten rikkoontuneen ja irronneen.

Pintakosteusmittauksia ei suoritettu, pesuvesiä lievästi lattialla, todennäköisesti wc-tilojen poistoviemäriputket yhdistyvät välipohjarakenteessa ja yhtenäinen poistoviemäri sijaitsee säilytyskomero 1:ssä. 

WC-tiloista laskettu vettä viemäriin ==> ei havaittu muutoksia kellarin välipohjassa.

 

Suositukset:                       

 Välipohjan eristetila mittaustulosten perusteella välipohja eristeet tulee vaihtaa, laajuus tarkentuu purkutöiden yhteydessä.

Baaritiskin kohdalta välipohjan kostuneiden eristeiden poisto ja rakenteiden koneellinen kuivaus.

Asiakas wc-tilojen kohdalla välipohjan kostuneiden eristeiden poisto ja rakenteiden koneellinen kuivaus.

Purkukohteet suojattava ja alipaineistettava.

Purkutöiden yhteydessä on mahdollista joutua tekemään tarvittavia lisätöitä.

 

Asiakas tilojen wc:n vesivahingon syytä ja aikaa ei pystytty kohdentamaan.

Tehdyt toimenpiteet

  • Saneerattu
  • Työtunnit: 10 - 14h

Lisätietoja