Ympäristö, mahdollinen maaperän pilaantuminen
Vanhalla liikekiinteistöllä oli sijainnut 1960–70 -luvuilla kauppa, jonka pihassa, oli harjoitettu bensiinin jakelua. Tuolloin öljysäiliöiden alla ei ollut asfalttia, kuten nykyään. Ohi kulkeva tie oli ollut siihen aikaan samassa korossa …
Ympäristö, bensiinivalumaa kaivoon
Kiinteistön pihamaalla oli rengaskaivo, josta asuinrakennukseen oli johdettu muovinen talousvesiputki. Kiinteistön kaivon ja vierastalon välissä noin metrin päässä kaivosta kaatui täysi kanisterillinen bensiiniä ( 20 lrt ). A …
Ympäristö, öljyä maaperässä
Tontille oli rakennettu rivitaloja 1970-luvun loppupuolella, tutkimuskohteena oli yhtiön parkkialue, joka oli rakennettu peltomaalle. Rivitalojen lämmitysmuotona on ollut kaukolämpö rakennusten valmistumisesta saakka. Parkkialueella suo …
Ympäristö, monipilaantuma
Tutkittu pilaantuman määrää ja laatua vanhan pienteollisuushallin piha-alueella. Kohteessa oli toiminut konepajateollisuutta palveleva yritys 1950-luvulta lähtien. Teollisuushallissa oli valettu vesijohtoputkia sekä valmistettu hienomekaanisia lai …
Ympäristö, polttoöljysäiliöt
Kohteessa kunnostettiin raskaalla polttoöljyllä pilaantunutta maaperää. Kerrostalossa tehtiin linjasaneerausta, jonka yhteydessä kaivettiin ylös, maanalaiset 1980-luvun loppupuolella käytöstä poistetut noin 15 m3 öljysäil …