Ympäristö, bensiinivalumaa kaivoon
Kiinteistön pihamaalla oli rengaskaivo, josta asuinrakennukseen oli johdettu muovinen talousvesiputki. Kiinteistön kaivon ja vierastalon välissä noin metrin päässä kaivosta kaatui täysi kanisterillinen bensiiniä ( 20 lrt ). A …
Ympäristö, öljyä maaperässä
Tontille oli rakennettu rivitaloja 1970-luvun loppupuolella, tutkimuskohteena oli yhtiön parkkialue, joka oli rakennettu peltomaalle. Rivitalojen lämmitysmuotona on ollut kaukolämpö rakennusten valmistumisesta saakka. Parkkialueella suo …
Ympäristö, monipilaantuma
Tutkittu pilaantuman määrää ja laatua vanhan pienteollisuushallin piha-alueella. Kohteessa oli toiminut konepajateollisuutta palveleva yritys 1950-luvulta lähtien. Teollisuushallissa oli valettu vesijohtoputkia sekä valmistettu hienomekaanisia lai …
Ympäristö, veden seurantanäytteenotto
Kohteesta otettu seurantavesinäyte, aiemmin tapahtuneen polttoöljysäiliön rikkoutumisen vuoksi. Rikkoutunut säiliö oli poistettu maaperästä. Kohteen piha-alue oli asfaltoitu ja kunnostettu ennen vesinäytteenottoa. Vesinäytteenotto kohteessa sekä s …
Ympäristö, prosessivesinäytteet
Tuotantolaitoksen prosessiveden seuranta näytteeoottoa, ympäristöluvan mukaisesti. Näytteitä otettu pohjavesiputkista sekä prosessivedestä. Prosessivesinäytteistä seurataan mm: pH:ta, sähkönjohtavuutta, kiintoaineita, kokonaisfosforia, kloridia se …